Konstruktio pimeässä

Betonin tunneoppi


Keho puristuu, mutta ei niin paljon että ei pystyisi hengittämään, olemaan – pystyy juuri olemaan. Kasaan ja takaisin, edestakaista liikettä, jossa voi kuvitella laajentuvansa hetkeksi, sitten painee työntää hellästi, kuin kehottaen, kehon kasaan. Jossain kohtaa, jonain hetkenä joka seuraa jotain toista hetkeä, paine kasvaa niin suureksi, että olemus puristuu yhdeksi tiiviiksi kappaleeksi, betoniseksi puristeeksi, yheismitalliseksi suorakulmioksi.


Katson ulos ikkunasta, kirkas valo häikäisee, maisema on kerrostaloja, taivasta. Olen viettänyt kurinalaista elämää, katsoen ulos ikkunasta, käyden ulkona. Tilana on yksiö, tilava on yksiö. Yksiö: yhden tila, seinät ja aukot, ovi ja ikkunat. Päällä on joku, sivuilla on jotkut tuntemattomat, alla vain ilmaa, sillä tämä on ensimmäinen kerros.

Laatikkopeli, se mitä harjoitellaan jo vauvana, mikä pala menee minkäkin muotoiseen reikään. Aina ei osaa mutta silti saa kehuja, on vaan niin hyvä lähtökohtaisesti kaikessa. Mihin tahansa koskee niin se jalostuu valmiiksi palikaksi, toimivaksi käytännöksi ja paremmaksi materiaaliksi. Kannattaa vain jatkaa toimintaa ja käytäntöjä, työtä jolla on arvoa -siirrellä palikoita paikasta toiseen ja rakennella suuria rakennuksia, torneja, päätä huimaavan korkeita!

Pääasia ettei anna periksi, täytyy olla loputtoman kiinnostunut omista toiminnoista, liikeradoista ja saavuttamistaan päämääristä, suurella vaivalla aikaan saaduista työn tuloksista. Siitä elämästä ja olemisesta, jossa rakennetaan puitteet tekemiselle ja todellisuus ympärille. Se todellisuus, joka kantaa ja on mahdollisimman pysyvä rakenne, sellainen johon voi luottaa ja joka luottaa takaisin, kuin kumppanin tarjoama järeä perusta, hänen graniittinen sylinsä ja sen voimallinen puristus.

Väreilevä veden pinta on kaunis näky jäiden lähdön jälkeen. Elementit valtaavat minut. Rakastan vettä. Painottomuus on ihmeellinen tila kesäisin ja silloin kun ui tai painaa pään veden alle. Hengittämättä oleminen on kiinnostavaa, veden alle jää toinen maailma. Siellä se aina on, nielee välillä palan maata ja taas vetäytyy. Miten äärettömät voimat ovatkaan aalloissa, ne näyttävät niin leikkisiltä sylkiessään vaahtoa. Vaahtoava, märkä suu ja meren aina avoin nielu. Ei siihen tarvitse kuin astua sisälle, virtaan, pyörteisiin, kuohuun – kasteleva höttö tulee ja menee.

Miten ja miksi ilmaista mitään? Halua toimia, ajatella, tehdä teoksia? Halua.. minä haluan. Haluan, en halua.. mitä? Onko sillä väliä? Minun haluni, sinun halusi, heidän halunsa, mitä haluan on jostain syystä keskiössä, hyvin tärkeätä, näin olen ymmärtänyt. Sinun halusikin on tärkeätä, mutta ei yleensä niin kovin tärkeätä minulle; toisinaan se on. En osaa oikeasti kirjoittaa ylös tai lausua sitä mitä haluan, mutta yritän kovasti, sehän on pääasia. Yritys ja yrittäjä, parempaan yrittäjä 🙂 Hymiö hmm, niillä voi ilmaista asioita ja tunteita.

Tosiaan, se halun kysymys, ollako sitä vai ei? Näihin pohdintoihin voi myös hukkua, niin kuin siihen mereen tuokio sitten. Kyllähän se tuntuu siltä, että on paljon haluja: juoda, syödä, tehdä, nostaa, kantaa, nojata, ostaa, laittaa, mies nainen sinne tänne asettaa uudestaan, ottaa ja jättää. Sitten, toinen puoli on se, että se on illuusio, että itsehän onkin se jota siirrellään ja puristetaan. Oma tekeminen ja haluaminen on siellä rajojen sisällä, nesteytyvän ja kiinteytyvän massan armoilla. Sementin koostumus ja sideaineet pitäisi pitää mielessä, laskeskella betonin kovettumisnopeuksia, niiden suhdetta eliniänodotteisiin länsimaissa. Betonin vaikutus BKT:hen ja asuntomarkkinoihin kertoo kuinka paljon on varaa haluta toteuttaa
seuraavat ambitiot oman elämänsä uralla. .. asioita seinien muodostamissa huoneissa ja rakennusten rajaamilla kaduilla, mitä nyt tulee mieleen. Katupölyä ja siitepölyä, kulman takana tuttu tie, vahinko, kun törmää vastaantulijaan.