T.E.H.D.A.S. Kesänäyttely, Radio tekee murhan – Radioaalloilla

Radioaalloilla Se on se lähetys, johon voi kuka tahansa soittaa klo 14-16 torstaisin. En sitten tiedä kuinka moni sitä kuuntelee siihen aikaan päivästä, kai ihmiset ovat töissä. Minäkin olen soittanut jo kaksi kertaa ja kertonut havainnoistani. Eihän sinne nyt viitsisi niin soitella, enkä minä kauaa ole vienyt lähetysaikaa, hyvin kiteytetysti …

T.E.H.D.A.S. KESÄNÄYTTELY, Kermavarkaus

Pöytäkirja tehty Kauvatsalla elokuun 27-28 päivänä 1920 K:n läsnäollessa, alempana selviävässä asiaa koskevassa kuulustelussa. Kuulusteltiin seuraavia henkilöitä, jotka kertoivat: Teurastajan poika V Kauvatsan pitäjän Yttilän kylästä kertoi, että hän oli ollut eräänä päivänä, päivää tarkemmin muistamatta, syksyllä 1918 eli muutamia päiviä aikaisemmin kun työmies F vangittiin Kauvatsan meijerillä, kapinatalvena tapahtuneen …

T.E.H.D.A.S. KESÄNÄYTTELY, Exskeptikko76

Se oli kyllä todella outoa. Niin kuin satoja kertoja aiemminkin, olin koiran kanssa iltakävelyllä Väinölän Radioaseman tienoilla, niillä poluilla siellä metsässä. Olinhan kuullut ja lukenut keskustelupalstoilta kaikkia juttuja siitä paikasta, mutta lähinnä ne hörhöjen tarinat ovat huvittaneet. Siellä asemallahan pyörii niitä new age – hippejä jotka puhuvat vesimiehen ajasta ja …